Kaupungissa on viimeisen viikon aikana kaupunkilaisia ja päättäjiä voimakkaasti jakanut keskustelu pride-liputuskäytännöstä. Keskustelu on omasta mielestäni saanut hieman vääränlaista särmää siirtyessään valtuustosalista some-alustoille, joten varmaan on hyvä sanoa myös itse sananen aiheesta.
Vihreät liputuksen takana. Ei ryhmäkurilla, vaan yksilöinä
Lahden vihreä valtuustoryhmä äänesti yhtenä rintamana kaupungintalon pride-liputuksen puolesta. Mitään käskytystä tai painostusta ei yhteiseen valintaan liittynyt, sillä saamme valtuustoryhmässämme edelleen päättää asioista itse. Kannatan pride-lipun salkoon nostamista, mutta haluan yrittää ymmärtää ja keskustella sujuvasti myös sellaisten kanssa, jotka ovat asiasta kanssani eri mieltä.
Aloitteessa haluttiin kieltää koko liputus, hallitus esitti kompromissia
Valtuustoaloitteessa pyrittiin alunperin siis kieltämään pride-liputus Lahdessa kokonaan. Aloite sinällään oli tuulahdus menneestä, eikä missään nimessä kannatettava, onneksi ei myöskään toteutettava. En haluaisi itse elää kaupungissa, jossa tasa-arvolle viis veisataan ja ihmisten moninaisuus halutaan pitää katseilta ja keskustelusta piilossa. Enkä varsinkaan halua lastemme kasvavan sellaisessa ilmapiirissä. Tätä ei halunnut kaupunginhallituskaan, vaan päätyi kompromissiesitykseen, jossa kaupungintalolla hulmuaisi priden kunniaksi vain Suomen lippu. Muilla kaupungin liputuspaikoilla myös sateenkariliput olisivat entiseen tapaan esillä.
Aloite sinällään ei tänä päivänä ääripäiden yhteiskunnassa mitenkään yllättänyt. Tuntuu, että jokaisella voimalla on vahvat vastavoimansa, kuten tässäkin vallitsevassa keskustelussa olemme hyvin huomanneet. Asiat ovat joko mustaa tai valkoista, eikä siihen välille sovi edes harmaan sävyjä. Yhdistäviä tekijöitä ja kompromisseja onkin välillä etsittävä suurennuslasin kanssa. Niiden etsimiseen pitäisi kuitenkin löytää aikaa ja tarmoa. Politiikkahan ei kuitenkaan useimmiten ole yhden vahvan mielipiteen toteuma, vaan useimmiten päätös on jonkinlainen kompromissi.
Ihmisiä syyllistettiin kulmikkaassa keskustelussa
Moniäänisen ja polveilevan keskustelun jälkeen monet kokivat, että kaupunginhallituksen esitys olisi ollut hyvä ja yhdistävä kompromissi asiaan. Tässä vaiheessa keskustelu otti valtavia kierroksia ja mielestäni huonoon suuntaan. Rehdisti ajatellen pride-liputuksen ja koko priden idean toivoisi olevan yhdistävä ja kaikkien yhteinen asia. Nyt kuitenkin myös monet sellaiset ihmiset, jotka näkivät kaupungintalon pride-liputuksen sateenkaarettomana parhaaksi kompromissiksi, haluttiin keskustelussa tuomita suvaitsemattomana ihmisroskana alimpaan kadotukseen.
Kaupunginvaltuuston salissa oli molemmilla laidoilla henkilöitä, joiden tiedän aina asettavan ihmisarvon, tasa-arvon ja ihmisten moninaisuuden ensisijalle päätöksiä tehdessä. Moni tällainen päättäjä äänesti myös tämän kompromissiratkaisun puolesta. Eivät he halua pridea lopettaa, mutta he halusivat seistä tämän kaupunginhallituksen esityksen tukena. Valtuustossa on 59 erilaista kokemusta, tunnetta ja aatetta siitä, miten tasa-arvo ja ihmisoikeudet koetaan, tunnetaan ja miten sitä tulisi edistää. Toki niitäkin, joiden mielestä tasa-arvo on mennyt liian pitkälle. Heitä on onneksi kuitenkin todella pieni vähemmistö päättäjistä. Monet sanoivat, että tämä on ollut vaikein äänestys oman historiansa aikana, eikä vähiten aiheen polarisoituneen keskusteluilmapiirin takia.
Keskustelu avartaa mielipiteitä ja opettaa suvaitsemaan
Pyrin seisomaan aina ihmis- ja tasa-arvoisen elämän takana. Pääsin onnekseni tämän liputusepisodin tiimoilta lisäämään ymmärrystäni liputuksen arvosta käymällä monia hyviä ja rakentavia keskusteluita aiheesta. Keskustelu todella avartaa, eikä ainoastaan auta muodostamaan omiin arvoihin pohjaavaa mielipidettä asioista, vaan myös ymmärtämään sellaisia, joiden mielipide on erilainen. Se kenties valmistaa sitten paremmin tuleviin tilanteisiin, jossa jo lähtökohtaisesti ollaan selät eri seiniä vasten.
Mitä tästä keskustelusta ja keskustelukulttuurista sitten opimme? No tuskin paljoakaan, mutta oppia olisi otettava vaikka väkisin, jos halutaan mennä kaupunkina (ja ihmiskuntana) eteenpäin. Vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä, niin jos keinovalikoimasta löytyy vain toisten painamista maahan, voimme olla varmoja, että ääripäät karkaavat jatkuvasti kauemmas toisistaan. Vain kuuntelemalla ja keskustelemalla voimme lisätä ymmärrystä. Väkisin se ei tapahdu. Tekisi mieli sanoa, että yhessä mennään. Toivottavasti vastaisuudessa ainakin samaan suuntaan, kuten tässä tapauksessa, vaikka ei välttämättä käsi kädessä vielä vähään aikaan.
Paljon on työnsarkaa ihmisoikeuksien ja tasa-arvon kanssa, mutta paljon on myös toisien ymmärtämisessä ja huomioon ottamisessa. Niinhän sitä sanotaan, että tietoa voi jakaa, mutta ymmärrystä ei.
